Susanna Kallio

TyöSyke Oy:n asiakkuuspäällikkö ja työterveyshoitaja

T= Työilmapiiri koostuu monesta tekijästä ja on lopulta arjessa hyvin pieniä tekoja. Muistitko tänään hyvän käytöksen kulmakivet:kiitos, anteeksi, ole hyvä? Niillä pääsee jo pitkälle oman työpaikan työilmapiirin kohentamisessa ja ylläpitämisessä. 

Y= Yötyö ei sisälly päivätyöläisten työrytmiin. Unohda sähköpostit ja työt ilta- aikaan, keskity työstä palautumiseen. Palautumiselle on varattava päivittäin aikaa ja on keskityttävä muihin, itselle mieleisiin asioihin. Yö on nukkumista varten. 

Ö= Örkki on työhyvinvoinnin salakavala vihollinen. Se saattaa hiipiä teidänkin työpaikalle, ellette pidä huolta toisistanne. Örkki pilaa ja saastuttaa työpaikan yhteishengen ja tekee selväksi, ettei arvosta muiden työntekijöiden työpanosta. Se talloo ja runnoo muut alleen, taapertaa menemään juuri kuten itse lystää. 

H= Hyvinvointi on kiinni Sinusta itsestäsi. Liiku, syö, naura ja nauti elämästä! Se on hyvinvoinnin perusta. Älä sysää hyvinvointia kenenkään muun vastuulle omassa elämässäsi. Sinä olet avaintekijä, joka päättää siitä, mitä Sinun elämässäsi tapahtuu tai ei tapahdu! 

Y= Yksinolo on joskus hyväksi, keskittyminen omiin ajatuksiin antaa tilaa luovuudelle ja uuden syntymiselle. Muista kuitenkin, että ihminen on sosiaalinen eläin ja meillä on sisäänrakennettu tarve sosiaalisiin kontakteihin. Peilaamme itseämme muista ja opimme aina itsestämme muiden kautta.  

V= V-mäinen esimies vai sittenkin jotain vinossa alaistaidoissa? Milloin viimeksi tarkistit listan, jossa luetellaan hyvän alaisen taidot? Entä jos nyt ei olekaan syy esimiehessä tai johdossa? Oletko ollut myönteinen, rakentava, avoin ja empaattinen viimeaikoina? Ne ovat kaikki avaimia parempaan vuorovaikutukseen ja parempaan sisäiseen fiilikseen. 

I= Istunto on paikallaan silloin, kun työhyvinvoinnissa on pulmia. Johtui kipuilu sitten työssä mistä tahansa, silloin on hyvä istua alas joko työporukalla tai ottamalla apuun ulkopuolinen henkilö, joka osaa ratkaista tilanteen rakentavasti. 

N=  Napakka vastaus on parempi kuin ei mitään vastausta. Muistathan, että vastaamattomuus työkaverille on pahinta aliarviointia ja huomiotta jättämistä, mitä voit tehdä. Jos haluat nakertaa työkaverin työhyvinvointia pikku hiljaa, niin jätä toistuvasti vastaamatta hänen kysymyksiinsä ja älä anna puheenvuoroa seuraavassa kokouksessa. 

V= Välittäminen. Jopa apina osaa avata banaanin ja ojentaa sen toiselle, siistiä toisen karvapehkon ja silittää tarvittaessa. Työkaverista välittäminen ei ehkä tarkoita ihan samaa kuin apinoilla, mutta kyllä voi kysyä silloin tällöin: ”Miten menee?” 

O= Orgasmi työssä vai työorgasmi? Se tunne, kun ymmärrät uuden asian tai innovoit yhdessä työkaverin kanssa uusia työvälineitä tai yrityksen kehittymisen suuntaa. Joskus on puhuttu työnimusta, pitäisin tätä tunnetta lähempänä orgastista kokemusta. Työssä onnistuminen tuo todella paljon energiaa ja se kantaa pitkän aikaa. Mielestäni on mukavampi lähtökohtaisesti onnistua kuin alisuorittaa jatkuvasti ja jättää tekemättä, eikö? Tulee niin hitsin hyvä fiilis! 

I= Ilo syntyy työstä, kun on oikeassa työssä ja hyvien työkavereiden tukemana. 

N= Nykymeno työmarkkinoilla on hektistä, harvalla enää on 30 vuoden työkokemus samasta työpaikasta. Joidenkin tutkimusten mukaan seitsemän vuotta on ollut hyvä sykli vaihtaa työpaikkaa. Nykyään työpaikkaa saatetaan vaihtaa herkemmin ja työurat eivät enää välttämättä muodostu puolen elämän mittaisiksi. 

T= Terveellinen työympäristö tukee työhyvinvointia. Jos esimerkiksi ilmanvaihto ja lämpötila ovat suotuisat, viihtyy ja jaksaa työssäkin aivan eri tavalla. 

I= Itse asioihin vaikuttaminen on tärkeää, jos et ole tyytyväinen ja et voi hyvin työssäsi, vaihdapa työpaikkaa ja katso, seuraavatko ongelmat perässäsi vai jäävätkö edelliselle työpaikalle? Silloin selviää, onko ongelma omassa tekemisessä vai työyhteisössä. 

 

Kirjoittaja Susanna Kallio 

TyöSyke Oy:n asiakkuuspäällikkö 

Kahden lapsen äiti ja verkostojohtamisen YAMK- opiskelija

Merkitty: ,
Julkaistu kohteessa Terveys, Työssä jaksaminen, Työterveys, Työyhteisö
AIHEPIIRIT
Blogissa nyt

Lue lisää