”Hölkkäävä sieluni on halukas, mutta liha on heikko”

”Hölkkäävä sieluni on halukas, mutta liha on heikko”

Tällä tietoa ihmisen historia on noin 7 miljoonan vuoden pituinen. Koko tuon ajan ihminen on joutunut näkemään suunnattomasti vaivaa saadakseen ravintoa. Vuosimiljoonat maasta on kaivettu juurimukuloita, puista poimittu hedelmiä ja pensaista marjoja. Eivätkä ne olleet koolla pilattuja, koska munkki Mendel hääräsi luostaripuutarhassaan kasvijalostuksen kimpussa ”vasta äskettäin” (Gregor Mendel 1823-1884).

Eläinrasvat juoksivat vilkkaasti karkuun tai kävivät jopa ihmisparkojen kimppuun. Ainoa herkkumakea hunajakin oli vaivalloisen hankinnan takana.

Eikä historiaa tarvitse kelata miljoonia vuosia taaksepäin, vaan lähihistoriassakin ravinnonsaanti on ollut niukkaa. Muistan kuinka 1800-luvun lopulla syntynyt mummoni kertoi, miten hänen lapsuudessaan Karjalan kannakselle tulvi täältä Hämeestäkin kerjäläisiä ruuan perässä kadon vietyä sadon.

Karjan talvirehun säilöntä yleistyi vasta viime vuosisadan alkupuoliskolla ja siihen asti talvet ummessa ollut karja alkoi tuottaa maitoa talvisinkin. Maidon rasvaprosenttia kartutettiin sitten kehittyvän karjanjalostuksen ja meijeritoiminnan myötä. Maatalouskoneet ja lannoitteet tekivät loppusilausta elintarviketuotannon kasvulle vasta viitisenkymmentä vuotta sitten. Entäpä notkuivatko reilut 50 vuotta sitten kaupan hyllyt karkkeja, sipsejä, jätskiä, limsaa jne… odotellen jokaviikkoisia/-päiväisiä karkkipäivän viettäjiä.

Tämä runsaudenpula on siis jatkunut käytännössä yhteiskunnassamme vasta puolen sataa vuotta sitten ja monissa muissa maissa vielä lyhyemmän ajan. Kuinka elimistömme olisi siis voinut sopeutua käsittelemään tätä käytettävissämme olevaa kalorimäärää samalla kun koneet ovat alkaneet tehdä suuren osan töistämme. Evoluutio kehitti meihin tarpeen ja mieltymyksen makeaan ja rasvaiseen sekä aineenvaihdunnan, joka pyrki niitä säästämään, jotta ihmislaji säilyisi häilyvien luonnonolojen armoilla. Evoluutiolta veisi muutaman miljoonan vuotta sopeuttaa elimistömme tähän ravinnon runsauteen ja fyysisen toiminnan vähyyteen. Ehkäpä 50–vuoden kuluttua jälkipolvemme syntyvät geenimanipuloituina, eivätkä joudu taistelemaan herkuista huolimatta paino- ja terveysongelmien kanssa. Siitä on meille kuitenkin tänään yhtä vähän apua kuin naistenlehtien kauppaamista laihdutusvalmisteista tai ihmedieeteistä.

Elimistömme huijaaminen lyhyillä paastoilla, dieeteillä ja liikuntasuorituksilla saa aikaan vain ilmiön, jossa paino putoaa hetkeksi, mutta se nousee korkeammalle kuin ennen, ja mitä useammin sama toistuu, paino nousee entistä korkeammalle.

Miten sitten onnistuisimme hallitsemaan painomme pysyvästi välttääksemme metabolisen oireyhtymän (MBO – glukoosiaineenvaihdunnan häiriö/insuliiniresistenssi, kohonnut verenpaine, rasva-aineenvaihdunnan häiriö, keskivartalolihavuus, mikroalbuminuria ym.), nivelvaivat ja muut painon mukanaan tuomat vitsaukset. Ulkonäköseikat ovat tietysti myös oma lukunsa.

Syömisen hallinta on taito, jota voidaan opetella. Koska liikasyönti on useimmiten vuosien aikana opittu taito myös kohtuusyömiseen oppiminen vie aikaa ja syömistä onkin aluksi opeteltava tietoisesti. Vinkkejä voi saada omalta työterveyshoitajalta.

Mitä sitten kun hölkkä tms. maistuu puulle. – Oman kehon kieltä on hyvä oppia tulkitsemaan ja etsimään sitä ”omaa juttua”, josta löytyy liikkumisen ilo. Ryhmistäkin voi saada tukea myös liikkumiseen. Liikunnan aloitusvaiheessa on hyvä käydä tarkistuttamassa tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa työfysioterapeutilla.

Avatar
Anneli Nordlund

Vastaava työterveyshoitaja